.jpg)
On aivan hämmästyttävää todeta, kuinka Kajaanin kaupungin ja koko Kainuun asukkaat näiden seutujen asutuksen alkuajoista saakka ovat ulkonaisen kurjuuden, venäläisvainojen ja suurten hävitysten painostaminakin aina uudelleen ja uudelleen pyrkineet hoivaamaan sitä henkistä aarrettaan, joka kauheimpienkin hetkien toivottomuudessa on ollut ainoana rohkaisijana ja sielullisena tukena.
Rapparivenäläisten miekka ja tuli ovat useasti hävittäneet koko Kainuun saavutukset maan tasalle ja raakalaislaumat ovat ilkkuen tallanneet hävittämiensä talojen ja kirkkojen tuhkaläjiä luullen raa’alla voimalla saaneensa maan ainaiseksi autioksi. Mutta kuin ihmeen kautta ovat uudet asumukset kohonneet ja toinnuttuaan ovat eloonjääneet ja puhtaiksi ryöstetyt asukkaat heti ryhtyneet pyhättöjänsäkin uudelleen pystyttämään.
Inhimilliseltä kannalta katsoen olisi luullut, että ankara kohtalo olisi lamauttanut henkisetkin pyrkimykset. On lohduttavaa todeta Kainuun kaukaisen sydänmaan kansankin aikakirjoista, että hirveinkään raakalaisvoima ei kykene hävittämään sellaista kansaa, jonka sielullinen ja henkinen elämä on terve ja puhdas. Isien Jumalan pyhätöt ovat täällä aina kohonneet hävitettyjen sijalle kuin henkisen kulttuurin voitonmerkkeinä ja symbooleina, ja niiden seinät ovat kaikuneet harrasmielisen rahvaan virrenveisuusta.
Noissa yksinkertaisissa temppeleissä on kuulunut hiljainen rukous, joka vilpittömänä ja teeskentelemättömänä on kohonnut korpien raatajien kärsivistä ja ahdistetuista sydämistä.
Kajaanin kaupungin kirkon historiassa on tänä juhannusaikana aivan erikoinen muistopäivä. Silloin olisi Kajaanin toinen, kesäkuun 22 päivänä 1734 vihitty kaunis ristikirkko täyttänyt 200 vuotta, ellei sitä olisi vuonna 1895 revitty.
Tämän merkkipäivän johdosta on syytä palauttaa mieliin Kajaanin kirkon vaiheita sikäli kuin sanomalehden kovin suppea tila sen sallii.
Nykyinen kirkko on järjestyksessä kolmas; ensimmäisen kirkon polttivat venäläiset v. 1716 ja toinen revittiin v. 1895 nykyisen kirkon tieltä. Kaikki kolme kirkkoa ovat olleet jokseenkin samalla paikalla ja ovat ne olleet puukirkkoja.
*
Kajaanin kaupungin perustamiseen saakka oli Kajaani ollut vain pieni talonpoikaiskylä Kajaanin pitäjässä, kuuluen pitäjien eroamisen jälkeen aluksi Paltamoon, mutta itsenäistyi tultuaan kaupungiksi.
Aluksi oli senkin kirkkona Paltamon kirkko, neljäs järjestyksessä, rakennettu vuonna 1726, joskin todennäköisesti Kajaanin linnan saarnaaja on ollut lähimmän ympäristönkin pappina, jonka ympäristön väestö on käynyt linnan kirkossa, jona ensin lienee ollut „tupa” joen eteläpuolella ja myöhemmin, ainakin vuoden 1665 jälkeen, linnassa sijainnut kappeli.
Kreivi Pietari Brahe, perustettuaan v. 1651 Kajaanin kaupungin, ryhtyi heti toimenpiteisiin kirkon aikaansaamiseksi kaupunkiin. Saatuaan vapaaherrakunnan haltuunsa lähetti hän linnan uudeksi päälliköksi Zacharias Palmbaumin, jonka valtakirjaan sisältyi määräys, että linnanpäällikön piti ahkeruudella huolehtia pienten kaupunkien kirkkojen ja koulujen perustamisesta ja samalla maan sivistämisestä.
Kajaanin kaupungissa 5.2.1652 pidetyillä kihlakunnankäräjillä oli sitä ennen jo rahvaalle annettu määräys tuoda kirkkoa varten hirsiä ja alkaa rakennustyö, mihin lienee ryhdyttykin heti, koska seuraavissa käräjissä 19.10.1653 jo valitettiin rasitusten raskautta.
Kirkon paikan valitsemisen suhteen on huomattava se kirje, päivätty 19.10.1653, jonka Kajaanin kruununvouti lähetti kreivi Brahelle. Siinä hän kirjoittaa mm. seuraavaa:
”Kajaanin kaupungin kirkon paikkaa olen myöskin muutamien muiden kanssa katsonut, enkä ole voinut löytää siihen tarkoitukseen mitään sopivaa paikkaa linnoituksen läheltä, vaan kappaleen matkaa siitä, kuitenkin kaupunginaitauksen sisäpuolelta paikalta, jossa ei ole mitään puutetta kivistä, joita tarvitaan perustukseen, ja muuten se näyttää tarkoitukseen sopivimmalta. Rahvaan suoritettavaksi on määrätty, että jokainen jousi, jolla on pysyvästi mies, toimittaa siihen ensi talvena neljä hirttä.”
Mainitussa kirjeessään ehdottaa sen lähettäjä, että kotiutuneita sotilaita käytettäisiin kirkon rakennustyössä.
Sen jälkeen rakennustyöhön ilmeisesti käytiin täydellä voimalla. Sen suorittivat talonpojat ja porvarit. Paltamon rovasti J. Cajanus sanoo kirkon rakennetun v. 1653. Kirkon sisustamisen toimitti Ranskasta kotoisin oleva kuvanveistäjä Mikael Baltil eli Balt. Hän valmisti myös saarnatuolin ja koristi kuorin.
Aikamääristä päättäen on kirkon rakennustyö alkanut v. 1653 ja valmistunut vuosina 1655 ja 1656. Kova raesade särki elokuussa 1655 kirkon akkunat, särkyen ne myös samalla Paltamonkin kirkosta.
Sitten alettiin koota varoja kelloa ja kellotornia varten. Huhtikuun 26 p:nä 1662 pidetyssä raastuvankokouksessa päätettiin lähettää Matti Laurinpoika Laukkanen kaupungin kustannuksella Ruotsiin kreivi Brahen luo. Laukkanen teki matkan ja kreivi otti miettiäkseen asiaa. Sittemmin saatiinkin tapuli valmiiksi ja siihen kirkonkello.
Kirkkokin kunnostettiin ja tervattiin ulkoapäin, jonka porvarit itse toimittivat ja antoivat tarvittavan tervan. Tällainen tervaaminen uusiutui sitten aina muutamien vuosien perästä. Lopuksi rakennettiin kirkon ympärille aitakin.
Mainittakoon, että tuona aikana oli kirkossa kullakin oma penkkipaikkansa. Vuonna 1668 uusittiin penkit, minkä työn suoritti edellä jo mainittu Balt. Sittemmin rakennettiin myös pappila ja koulu Kajaaniin.
Edellä on lyhyesti selostettu Kajaanin ensimmäisen kirkon rakentamisvaiheet. Tämä kirkko säilyi sitten aina vuoteen 1716, jolloin Kajaanin linna räjäytettiin ja kirkko venäläisen kenraali Scheckinin käskystä poltettiin. Kirkon kalleudet oli viety linnaan, josta venäläiset ryöstivät mm. kirkonkellot, joita sinne oli tuotu kokonaista 7 kpl., niiden joukossa myös Kajaanin ja Pielisen kirkkojen kellot. Kuusikymmentä vuotta oli sanottu kirkko siis kaupunkilaisten pyhättönä.
"Oikeauskoinen" ryssäläinen kenraali katsoi arvolleen ja sotilaskunnialleen sopivaksi polttaa Kajaanin asukasten hiellä ja vaivalla rakentaman kirkon. Tämän raakalaiskenraalin barbaariraivo Kajaanissa ja sen ympäristössä muodostaa kaamean ja verisen lehden Kainuun historiassa. Hänen sotajoukkonsa oli yhtä julma ja villi. Mukana ollut saksalainen eversti Mannstein yritti hillitä raukkamaista kenraaliaan, onnistuen siinä vain osittain.
Vuoden 1716 jälkeen olivat nämä seudut aivan autioina ja hävityksen jäljet hirveät. Mutta jo 18 vuoden kuluttua oli entisen kirkon sijaan noussut uusi kirkko, mikä sitten vihittiin tarkoitukseensa kesäkuun 22 päivänä 1734, eilen siis tasan 200 vuotta sitten. Se oli myös vaatinut suuria uhrauksia, sillä rakentajina olivat kaupungin porvarit, ehkä satakunta luvultaan, ja nekin sodan näännyttämiä ja aivan köyhiä. Työ olisi ollut aivan mahdoton toteuttaa ilman kolehtiapua, jota saatiinkin.
Kirkkoa kutsuttiin sen aikaisen Ruotsin kuninkaan Fredrikin seurakunnalle osoittaman suosion muistoksi "Pyhän Fredrikin kirkoksi". Onneksi on tästä kirkosta jälkipolville säilynyt joitakin valokuvia ja äskettäin Kainuuseen lahjoitettu kreivi Sparren kaunis piirustus kirkosta ja kellotapulista.
Kajaanin kirkkoherra Lars Henrik Backman mainitsee kertomuksessaan näistä ajoista tarkkoja tietoja, joista tähän otamme seuraavat tiedot.
Päätöksellään lokakuun 22 päivältä 1723 määräsi Ruotsin silloinen kuningas Fredrik I, että Kajaanin seurakunnan kirkon, koulun ja julkisten rakennusten avustamiseksi oli kolehdeilla ja almukirjoilla koottava varoja koko valtakunnasta. Vuoteen 1733 saakka kertyi näitä varoja 2 698 kuparitaalaria, joista Kajaanin seurakunta ja kirkko saivat vain 1 704 taalaria ja 23/30 osaa äyriä kuparirahaa, jotka käytettiin Kajaanin kirkon rakentamiseen.
Paikallinen väestö uhrasi kirkkoon paljon ilmaista työtä ja rakennustarpeita. Kirkon valmistuttua toimitti kirkon vihkimisen kontrahtirovasti, Paltamon kirkkoherra ja maisteri Simon Forström yhdessä paikallisen pastorin L. H. Backmanin ja Sotkamon kirkkoherran Abraham Sadenian kanssa.
Kertomuksensa lopussa Backman kauniilla sanoilla rukoilee kirkolle menestystä huomauttaen, että seurakunta oli saanut Ruotsin kuningattarelta Ulrika Eleonoralta lahjaksi 400 hopeataalaria.
Tämä Kajaanin kaupungin toinen kirkko purettiin, kuten edellä on mainittu, vuonna 1895 nykyisen kirkon tieltä pois. Tämä purkaminen herätti jo silloin vastustusta niiden taholta, jotka olisivat tahtoneet sen säilyttää vanhana ja kauniina muistona entisajoilta.
Kolmannen, nykyisen kirkon vaiheista voidaan merkitä seuraavaa.
Marraskuun 20 päivänä 1880 antamassaan todistuksessa selitti silloinen lääninarkkitehti F. W. Lüchow, että entistä kirkkoa oli mahdoton korjata tai isontaa, koska kirkko oli aikojen kuluessa rappeutunut.
Sitä ennen oli seurakunta jo huomannut kirkkonsa pienuuden ja rappeutumisen, jonka vuoksi seurakunta oli toukokuun 17 päivänä 1880 pitämässään kirkonkokouksessa valinnut komitean valmistelemaan uuden kirkon rakennuskysymystä.
Komiteaan kuuluivat pormestari H. Wiklund, metsänhoitaja Fr. Gebhard, raatimies Carl G. Bergh, sahanhoitaja D. J. Itkonen, kartanonomistaja Juho Moilanen sekä talolliset Olli Korhonen ja Mooses Tervonen.
Komitea kutsui paikalle mainitun arkkitehdin ja tilasi häneltä piirustukset kivestä rakennettavaa kirkkoa varten. Piirustukset saatiin maaliskuussa 1882 ja niitä säilytetään kirkon arkistossa. Kun kustannusarvio nousi 98 000 markkaan eikä varoja ollut, tiedusteli komitea hintaa 800 istumasijalla varustetulle puukirkolle.
Komitea päätti pyytää hallitukselta lupaa puukirkon rakentamiseen. Komitean ehdotus luettiin kesäkuun 25 päivänä 1882 pidetyssä kirkonkokouksessa, jossa toiset tahtoivat kirkkoa heti rakennettavaksi ja toiset vasta 30 vuoden kuluttua, jolloin varoja olisi tarpeeksi kertynyt.
Yksimielisyyttä ei saavutettu, ja kun komitean jäsen, seurakunnan vaikutusvaltaisin mies, kauppias ja raatimies C. G. Bergh, vielä lisäksi puolusti kirkon rakentamisen lykkäystä 30 vuodeksi eteenpäin eikä äänestystäkään voitu toimittaa, kun ääniluetteloa ei oltu tehty, jäi asia sillensä.
Niin raukesi koko hyvä yritys ja koko rakennusasia jäi unohduksiin, kunnes syyskuussa vuonna 1889 pidetty piispantarkastus pani asian uudelleen vireille ja asetti vaatimuksia. Pidettiin sitä varten kirkonkokous elokuussa 1890. Siinä huomautettiin, että entisen kirkon korjaus olisi vain varojen tuhlausta. Mielipiteet hajaantuivat eikä äänestystä voitu toimittaa, kun ääniluettelo ei ollut saanut lain voimaa.
Saman vuoden marraskuussa pidettiin taas kirkonkokous, jossa voittivat ne, jotka tahtoivat rakentamisen aloitettavaksi vasta 10 vuoden kuluttua. Mutta Kuopion tuomiokapituli alkoi nyt epäillä seurakunnassa olevan vain tarpeetonta viivyttelemisen halua ja pyysi senaatin päätöstä asiaan. Sellainen tulikin, ja siinä senaatti velvoitti seurakunnan rakentamaan kirkon määräten tuomiokapitulin ratkaisemaan rakentamisajan lain mukaan.
Tämän johdosta syntyi kirjeenvaihto tuomiokapitulin ja seurakunnan välillä, ja seurakunta asetti jälleen valmistuskomitean, johon kuuluivat kaupunkilaisina raatimiehet A. Rimpiläinen ja Alarik Tervo, kauppias Juho Richard Sivonen, kartanonomistaja H. Korhonen, pormestari B. E. Beyrath ja rehtori H. A. Ticcander sekä maaseurakunnasta talolliset Jaakko Määttä, Kalle Rimpiläinen, Adolf Tolonen, Juho Korhonen, Lauri Huotari ja Juho Väyrynen.
Tämä komitea ryhtyi tarmolla työhön. Arkkitehti L. Ikonen laati piirustukset kivi- ja puukirkkoa varten. Edellisen kustannusarvio oli 112 000 markkaa ja jälkimmäisen 69 000 markkaa. Komitea, joka ehdotti puukirkon rakentamista, antoi ehdotuksensa kirkonkokoukselle 26.6.1892. Tähän ehdotukseen liittivät komitean jäsenet Beyrath ja Ticcander vastalauseensa, joiden sisällöt ovat varsin huomattavat.
Beyrath puolsi, vastoin komitean ehdotusta, että kirkko, "se kun tavallaan on historiallinen muistomerkki ajaltamme tuleville polville", rakennettaisiin tiilistä, sillä sen kestävyys ja kunnossapitokustannusten huokeus ajan pitkään kyllä korvaisi moninkertaisesti sen hinnaneron, mikä nykyisellä polvella olisi, jos se tehtäisiin kivestä” ehdottaen Beyrath ”että kirkkoa ei, se kun sotii kaupungin rakennusjärjestystä vastaan ja tulisi kovin tilattomalle paikalle, rakennettaisi entiselle sijalleen, vaan Tuiskulan mäelle lähelle kruunun puotia, sitä paikkaa kuin ensimmäinen komitea ja arkkitehti Ikonenkin hartaasti ovat puolustaneet".
Toinen vastalauseen tekijä, rehtori Ticcander, ehdotti, "että kirkko, jollei sitä saisi rakentaa entiselle paikalleen, rakennettaisiin sitten joko edellisen vastalauseen tekijän ehdotta-malle paikalle tai niin kutsutulle Rysell’in kalliolle uuden kaupunkiosan takapuolelle".
Kirkonkokous hyväksyi komitean ehdotuksen kuitenkin esim. kirkon paikan suhteen vasta äänestyksen kautta, ja tulos oli se, että puukirkon rakentaminen päätettiin viiden vuoden kuluttua siitä, kun piirustukset olisivat tulleet hyväksytyiksi, ja että komitea valittiin hakemaan esivallan lupaa puukirkon rakentamiseen entiselle kirkon paikalle.
Tämä komitea, johon kuuluivat kartanonomistaja Juho Heikki Korhonen kaupungista ja talollinen Juho Puranen Murtomäen Vihtamaesta, saivat pyydetyn luvan puukirkon rakentamiseen entiselle paikalle senaatin päätöksellä syyskuun 28 p:ltä 1893. Päätös kuitenkin vasta huhtikuun 29 p:nä 1894 esitettiin seurakunnan kokoukselle. Nyt oli seurakunnalla vapaat kädet piirustusten hankkimiseen.
Kirkonkokouksessa 28.1.1894 valittiin sitten ns. "piirustuskomitea", johon kuuluivat apteekkari Granberg, asioitsija Korhonen, kuntakokouksen esimies J. Puranen ja talollinen Kalle Rimpiläinen. Granbergin muutettua paikkakunnalta pois hänen tilalleen tuli raatimies A. Rimpiläinen. Tämä komitea ei liene pitänyt mitään pöytäkirjojakaan ja näyttää olleen välittämättä kirkonkokousten entisistä päätöksistä, sikäli kuin ne koskivat piirustusten tilaamista arkkitehti Ikoselta, jonka suunnittelemalle kirkolle seurakunta oli luvan pyytänyt ja saanut.
Sanomalehdistä nähtyään, että Kajaaniin rakennettaisiin uusi kirkko, oli yliarkkitehti Ahrenberg Kajaanissa asuvalle kruununvouti G. Spårrelle lähettämässään kirjeessä, päivätty 5.2.1894, tarjoutunut piirustusta tekemään luvaten valmistaa jotakin erinomaisen kaunista, jonka voisi asettaa taiteilijain kevätnäyttelyyn v. 1895. Kun hänen piirustuksellaan siis oli jokin sivutarkoitus, voisi hän piirustukset ja niihin kuuluvat työpiirustukset tehdä kaikki 600 markan hinnasta
Komitea luuli olevansa sidottu arkkitehti L. Ikosen piirustuksiin, jotka olivat lähetetyt senaattiin, mutta sai arkkitehti Ahrenbergin kautta tiedon, ettei seurakunta ollut sidottu L. Ikosen piirustuksiin. Sen jälkeen tilattiin piirustukset Ahrenbergilta, joka oli ikään kuin syrjästä tuppautunut seurakunnan ja arkkitehti Ikosen väliin. Ahrenbergin kautta tullut tieto sisälsi huomautuksen, että seurakunta oli vapaa Ikosen piirustuksesta, kun se ei nimenomaan ollut kirjoittanut hyväksymis-tunnustusta Ikosen piirustusluonnokseen eikä sen siis tarvinnut Ahrenbergin työtä sitoa muutoin kuin mitä kokoon, kustannusarvioon y.m. seikkoihin tuli kirkonkokouksen päätöksen mukaan 26.6.1892.
Kuten edellä olevasta käy selville, on nykyisen kirkon piirustus seurakunnalle tullut ehkä hiukan omituisella tavalla. Asia jäi taasen lepäämään, josta sen "herätti" elokuussa v. 1894 pidetty piispantarkastus ja antoi asialle uutta vauhtia. Piispa nuhteli seurakuntaa velttoudesta ja vaati rakennustyön heti aloitettavaksi. Sen jälkeen alkoivatkin rakennustouhut, joskin piirustusten vahvistuspäätös saapui Kajaaniin vasta alkupuolella vuotta 1895. Itse rakentamishommakin muodostui hyvin mutkikkaaksi, mutta kun se ei enää kuulu tämän kirjoituksen puitteisiin, voidaan se tällä kertaa sivuuttaa. Kirkko valmistui v. 1896 ja vihittiin se 29 p:nä marraskuuta 1896.
Mainittakoon kuitenkin, että piirustusten mukaan olisi kirkon harjakoristus pitänyt tehdä puusta ja pellillä vuorata, mutta kun sellainen olisi tullut kalliiksi ja sen kestävyys lyhytaikaiseksi, päätettiin harjakoristeeksi asettaa rauta-aitaa.
Nykyinen ylen teräväsarmainen ja tavattoman koristeellinen kirkko on antanut aihetta monenlaisiin arvosteluihin. Tämän kirjoittaja ei tahdo siinä suhteessa mitään lausua, mutta kirkon piirustukset käsittää, kun tietää, että ne ovat ennen kaikkea olleet laaditut taiteilijain vuoden 1895 kevätnäyttelyä silmällä pitäen.
Onko tämä seikka ollut kirkon ulkonäölle ja tunnelmalle edullinen vai ei, sen voi kukin itse ratkaista, sillä kirkkohan on nyt keskellä kaupunkia katseltavana. Sen voi jokainen kuitenkin todeta, että arkkitehtooniselta sävyltään on nykyinen kirkko entisen kirkon vastakohta.
H.W. Claudelin
______________
Lähde: Finna: https://digi.kirjastot.fi/files/original/a01091ccccad45f96dcce9309bfd0d25.pdf CC BY 4.0
